Lentomatkustajan arki ei juuri muutu 31.1.2014 voimaan tulevan, käsimatkatavaroissa kuljettavien nesteiden turvatarkastuksista määräävän EU-asetuksen myötä. Käsimatkatavaroissa saa entiseen tapaan kuljettaa nesteitä enintään 100 millilitran purkeissa pakattuna yhteen 1 litran pussiin. Myös matkalla tarvittavat vauvanruuat, lääkkeet ja erityisruokavalion edellyttämät nesteet saa jatkossakin viedä matkustamoon.
Tax-free nesteiden tuonti helpottuu
Jatkossa EU-asetus sallii vaihtomatkustajien tuoda 31.1. jälkeen kolmansien maiden lentoasemilta tai lentokoneista ostettuja tax free -nesteitä myös EU:n kautta kulkeville jatkolennoille.
Tarkastukset muuttuvat samalla niin, että matkustajien kuljettamia nesteitä aletaan analysoida. Ainakin Finavia on hankkinut nesteanalysaattoreita, jotka asennetaan turvatarkastuksiin tammikuun loppuun mennessä. Osa analysaattoreista on pienikokoisia, ja niitä voidaan liikuttaa pisteestä toiseen. Osa asennetaan nykyisten läpivalaisulaitteiden yhteyteen.
”Investoimme uusiin laitteisiin yhteensä noin kolme miljoonaa euroa, koulutamme koko turvahenkilöstömme uuteen toimintamalliin ja osin myös palkkaamme lisää henkilöstöä”, sanoo Helsinki-Vantaan lentoasemajohtaja Ville Haapasaari Finaviasta.